#25 Onko oppiminen vain vanhan viilaamista vai uskallatko innovoida?/Alf Rehn, innovaatioprofessori

Alf Rehn (0:04)

Meidän ei pitäisi tuijottaa niin paljon niitä luovuusjuttuja, jotka niin kuin välittömästi resonoivat meissä, jossa me niin kuin sanotaan, että oi kun hieno, oi kun ihana, oi kun kiva, oi kun kaunis. Ne eivät ole kovin kiinnostavia mun mielestä. Ne kiinnostavat ne, jotka niin kun jotenkin, ne jopa vähän niin kun mehkä ällöttää, kuten se Hannibal Lecter-jäätely. Ne ei ymmärretä, miten toi oikeasti voi kiinnostaa. Siis, mä en tajua TikTokia.

Mä pyydän anteeksi, mä oon varmaan liian vanhan. Mä en oikein tajuaa sitä. Mä oon yrittänyt. Mutta mä tajusin myös, et se tosiasia, että mä en oikein ymmärrä sitä. Se on merkityksellinen signaali.

Hanna Siefen (0:50)

Moikka moi! Ja tervetuloa Oppimisen psykologian podcastin pariin. Mä olen Hanna Siiffen, psykologi ja oppimisaktivisti. Ja tänään me puhutaan uteliaisuudesta ja innovaatioista.

Ja mulla on ilo ja kunnia saada vieraaksi Alf Rehn, joka ei toki paljon esittelyjä kaipaa, mutta sanottakoo, että hän toimii tällä hetkellä designin, innovaation ja johtamisen professorina Tanskassa. Tervetuloa Alf, ihan mahtava saada sut vieraaksi.

Alf Rehn (1:20)

Kiitos, mukavaa olla täällä.

Hanna Siefen (1:23)

Lähetään taklaamaan uteliaisuuden teemaa tästä aluksi. Mä kiinnostais kuulla, että mitä kohtaan sä itse oot utelias juuri nyt?

Alf Rehn (1:34)

Mä yritän itse ainakin sanoa, että mä en ole ammattiutelias. Tahtoin sanoa, että on niitä tutkijoita, jotka keskittyy hyvin selkeästi yhteenasiaan. Näitä laasärfokusoituneita, jotka jaksaa kirjoittaa tuhat paperia sitä yhdestä ainoasta kysymyksestä. Se ei koskaan ole ollut minä. Mä olen aina nähnyt itseni, että mitä mä teen on. Ja mä katson hyvin laajaa kenttää, mitä jotenkin kutsutaan liiketaloustieteeksi.

Mutta mä voin kenostaa ennen kaikkea sen rajat ja miten niitä rajoja määritellään ja mitä tapahtuu niiden rajojen ulkopuolella. Niin mä oon tehnyt sen työkseni, että mä yritän olla kaikkea kohtaan utelias ja seurata mitä omituisimpia asioita. Että suurosa mun työtä ihan aidon oikeasti on. Että mä käytän niin kutsutaan RSS-lukijaa, Really Simple Syndication-lukijaa, ja käyn läpi periaatteessa joka aamu noin 200 artikkelia. Ei niin, että mä lukisin 200 artikkelia, koskaan sitä pystyis, mutta että mä käyn läpi 200 Mulla on eri lähteistä tulee omituisia ideoita, omituisia design-juttuja, yritysideoita, et cetera. Ja yritän jatkuvasti pysyä kiinnostuneena niistä omituisuuksista, mitä maailmassa tapahtuu. Esimerkiksi edellispäivänä mä törmäsin johonkin aivan uskomattoman hienoon joku jäätelön valmistaja, mä muistan jossain kohtaa yhdysvaltuja, koska sieltä kaikki omituisimmat jutut tulee. Niin oli tehnyt Hannibal Lecter-jäätelön, jossa käytetään ihan aidon oikeasti myös aivoja. Lehmän ei ihmisen aivoja ja kianttia mausteena. Joku aidon oikeasti on ollut niin hullu, että on tehnyt siis, tämä muistat tietenkin sen uhrilampaa telo-kuvasta, I ate his liver with fava beans and nice kiantti. Ja joku on tehnyt siitä yhdestä lauseesta jäätelön. Ja pitäisikö professori kiinnostua tämmöisestä? No, hirveen moni mun kollegas sanoisi, et mulla on viira päässä, et eihän kukaan järkevä ihminen etsi omituisia jäätelönmakuja samalla, kun hän katsoi, et miten bitcoin kehittyy. Mut mulle se on ollu niinku valinta, että tää on mitä minä teen työkseni, että mä yritän katsoa kaikkien niitä omituisuuksia, mitä ihmiset keksivät yrittäjyyden, innovatiivisuuden, luovuuden, kaikkien näiden saroilla. Et siks mä olen niinku ammattiutelias.

Hanna Siefen (4:08)

Joo. Osaatko kuvata sitä vähän lisää, että miten se se palvelee tällanen laajalainen uteliaisuus, että ne sitten sua, mitä hyöteisit on?

Alf Rehn (4:18)

Mulle se on se, yks mun niinku onnekas asia, mikä niinku genit tai mikä nyt se talvo on mulle tuonut. Mulla on erittäin hyvä muisti. Valikoiva, mutta aika tarkka. Tahtoo sanoa, että mä voin unohtaa kyllä ihmisten kasvoja ja näin, et ei mä oo mikään niinku valokuvallinen muisti. Mut mulla on aika hyvä muisti. Ja kun mä käyn läpi näitä juttuja, niin se et ei aina tarkoita, että mä teen täällä Hannibal Lecter-jäätelöllä yhtiäkäs mitään. Mutta se voi hyvin olla, että jossain vaiheessa... Mä olen mommassa miettimässä yhtä uutta luovuuskirjaa. Ja voi hyvin olla, että jossain vaiheessa, kun mä sit kirjoitan sitä, et mä otan vaikka vuoden päästä, niin mä tarvitsen hyvän esimerkin siitä, että miten niinku jokin voi olla loistavaa ja ällöttävä yhtä aikaa. Ja silloin, ping, Hannibal Lecter-jäätelö. Että se ei, mä en edes pyrissi siihen, että mä oon utelias vain niistä asioista, mitkä kiinnostaa minua juuri nyt. Mä yritän aidon oikeasti kiinnostua asioista, jos mulla on pienetäkään haavistusta, että miksi mulla kiinnostaa, tai mitä hyötyä siitä on, että mä olen niistä niinku hetkessä utelias. Niin mä en vastoin. Mä oon sanonut monelle kollegalle ja toivareille ja tämmöisille, että pitäis päivittäin, pitäis yrittää etsiä jotain niinkun täysin omituista, millä on mitään tekemistä sen kanssa, mitä juuri tällä hetkellä kiinnostaa tai mikä niinkun työlleen tärkeää. Ihan vaan siksi, että meidän aivot kuihtuu, jos me ei niinkun jatkuvasti pyritä löytämään niitä samoja juttuja.

Tässä syystä mä esimerkiksi niinkun vähän vieroksun sitä, että ihmiset lukee aina samaa lehteen päivittäin, jossa ainoastaan luet, mä en mä sit tiedä, että onko satakunnan kansa. Ja se on ainoa tapa, jolla sä saat tietoa. Niin, en mä väitä, että satakunnan kansa olis huono lehti. Ei mitenkään. Mutta se silti virittää meidät tietyntyyppiseen kieleen, tietyntyyppisiin kiinnostuksen kohteisiin. Se vähentää meitä. Ei satakunnan kansa, vaan se, et ainoastaan lukee satakunnan kansaa.